Työelämässä

Työskentelen tällä hetkellä Medialiiton ekonomistina Helsingin Etelärannassa. Työnkuvaani kuuluu monipuolisesti taloudellista analyysiä, asiantuntijatehtäviä sekä edunvalvontaa. Aiemmin olen työskennellyt ekonomistina Palvelualojen työnantajilla Paltalla, Suomen pysyvässä edustustossa YK:ssa New Yorkissa, Suomen Pankissa sekä Kelan aktuaari- ja tilasto-osastolla. Koulutukseltani olen valtiotieteen maisteri kansantaloustieteestä Helsingin yliopistosta, mutta taloustieteen ja rahoituksen opintoja olen suorittanut myös Chinese University of Hong Kongissa.

Politiikassa

Politiikassa olen ollut mukana jo pitkään. Toimin tällä hetkellä Uudenmaan Kokoomuksen varapuheenjohtajana, Tapiolan Kokoomuksen hallituksen jäsenenä ja minulla on lähes kahdeksan vuoden kokemus kaupunginvaltuustosta entisessä kotikaupungissani Loviisassa, jossa toimin mm. kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana ja kaupunginhallituksen jäsenenä.

Vapaa-ajalla

Politiikan lisäksi harrastan vapaa-ajalla musiikkia ja urheilua. Laulan bassoa sekakuorossa ja hyödynnän Espoon lähiliikuntapaikkoja mahdollisuuksien mukaan ulkoilemalla ja pelaamalla pallopelejä.